Johtava vahinkovakuutusyhtiö If laajentaa sopimustaan Signicatin kanssa onnistuneen pohjoismaisen yhteistyön jälkeen
Signicat vahvistaa Ifin asiakastoimintaa Baltiassa markkinoiden johtavan sähköisen tunnistautumispalvelun avulla
Signicat, Signicat on jo yli 10 vuoden ajan toimittanut Ifille tunnistautumispalveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ja nyt yhteistyö laajenee kattamaan Viron, Latvian ja Liettuan.
Ifillä on noin 3,8 miljoonaa yritys- ja kuluttaja -asiakasta Pohjoismaissa ja Baltiassa ja se on yksi alueen suurimmista vakuutusyhtiöistä. If käsittelee vuosittain yli 1,4 miljoonaa korvausvaatimusta, ja rajat ylittävän toiminnan menestys perustuu palvelujen jatkuvaan innovointiin. If on panostanut voimakkaasti digitaaliseen asiakaspolkuun sekä turvallisuuteen eri palvelukanavissa.
“Vuosi 2020 oli meille käännekohta, sillä sähköisten palvelukanavien käyttö kasvoi kaikissa asiakasryhmissämme huomattavasti ja tämän vuoksi sähköisen tunnistamisen merkitys liiketoiminnallemme on kasvanut. Signicat on toimittanut meille luottamuspalveluja vuodesta 2009 lähtien ja meille oli luontevaa valita Signicatin ratkaisut Baltian maihin, sillä palvelujen luotettavuus ja kattavuus ovat meille ja asiakkaillemme tärkeitä,” kertoo Mihails Galuška, Identity and Access Management Global Product Manager If vakuutusyhtiöstä.
"Olemme käyttäneet Signicatin tunnistautumispalveluja Pohjoismaissa, joka on lisännyt asiakkaiden sitoutumista ja tyytyväisyyttä palveluihimme", Galuška jatkaa. "Meillä on myös miljoonia digitaalisia kontaktipisteitä, joiden avulla voimme saada parempaa tietoja asiakkaidemme tarpeista."
Signicat on yksi Financial Timesin noteeraama Euroopan FT1000-yritys ja tukee pieniä ja suuria yrityksiä sitoutumaan asiakkaidensa kanssa turvallisesti digitaaliseen maailmaan. Signicat osti äskettäin espanjalaisen digitaalisen identiteetin edelläkävijän, Electronic Identificationin ja liettualaisen sähköisen allekirjoituksen tarjoajan Dokobitin parantaakseen edelleen johtavaa asemaansa Euroopan RegTech -markkinoilla. Signicatin maantieteellisen kattavuuden ja nopeiden laajentumistavoitteiden ansiosta yrityksillä on nopeampi pääsy markkinoille, joilla ne voivat hankkia asiakkaita nopeammin kuin koskaan ennen. Lisäksi asiakkaat voivat käyttää yrityksen tuotteita ja palveluita suojattujen ja käyttäjäystävällisten kanavien kautta.
“Signicat on viime vuosina panostanut palvelujen maantieteelliseen kattavuuteen, ja If on hyvä esimerkki asiakkaasta, jolle toimitamme palveluja useaan maahan yhdellä sopimuksella. Olemmekin kiitollisia siitä, että pitkäaikainen yhteistyömme Ifin kanssa laajenee nyt myös Baltian maihin,” sanoo Antti Harsunen, Signicatin Suomen ja Baltian maajohtaja.